sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ruoanlaitosta

Ruoanlaitto. Tykkään ruoanlaitosta vaikken siinä mikään erityisen hyvä olekkaan. Minulle on henkisesti helponta valmistaa ruokaa annos kerrallaan. Suurempia ruokamääriä valmistaessa (esim. useammalle päivälle kokkaaminen yhdellä kertaa, laatikkoruoat jne) syön yleensä enemmän kuin tarve olisi (tämän takia teen juurikin esim laatikkoruokia hyvin harvoin.) Keitän siis mieluummin yhden annoksen spagettia vaikka kaksi kertaa päivässä, kuin kerralla isomman satsin josta voisin sitten jakaa annoksia useammalle aterialle. Aikaavievää ja jopa minusta hiukan pöljää, kun ei tätä aikaa tosiaan nyt (lomia lukuunottamatta) ole ihan muille jakaa. Esimerkiksi tuo lanttulaatikon puolikas jääkaapissa, mieleni olisi eilen tehnyt syödä koko 400g annoksen yhdeltä istumalta. Minun on siis tavallaan hankala säännöstellä. Ja kun syön liikaa, ahdistun. Tuntuu (hyvin pienissä määrin) siltä, että ikäänkuin menettäisin kontrollin.

Tämän takia tuntuu siis todella turvalliselta ja helpolta hakea ruokaa (esim. kanakotzone), jonka kalorimäärät tiedän. Tavoitteena olisi tietysti "oppia" syömään kotiruokaa ("oppia" kokkaamaan useammalle päivälle etukäteen, hyvällä omallatunnolla kotiruoan syöminen, säännöstely… Ja oppia tekemään myös salaattia ruoan kanssa!)
Jos joskus (toivon tätä kovasti) saamme jälkikasvua, haluan ruokkia heitä fiksusti kotona, yhtä etuoikeutetusti kuin omat vanhempani meitä lapsuudessani ja nuoruudessani ruokkivat. Minulla ei juurikaan ole pahaa sanottavaa lapsuuteni ja nuoruuteni ravitsemuksesta, ehkä jossain vanhempien kiireisissä elämäntilanteissa saatettiin toisinaan syödä liikaa kalapuikkoja ja uuniranskalaisia mutta pääsääntöisesti ruokavaliomme oli kivan monipuolinen. Kalaa ja keittoja paljon.

Söin tänään kolme Giflaria. En varsinaisesti edes pidä Giflareista, mutta teki ruoan jälkeen ihan kauheasti mieli jotain hyvää eikä hedelmiäkään ollut saatavilla. Eikä tuo tosiaan tätä sunnuntaita kaada enkä pidä sitä itseäni vastaan. Pikku herkku silloin tällöin…

Olen tällähetkellä antibioottikuurilla (valitettavasti jo kolmannen kerran tänä vuonna.) En tiedä millaisia oireita muut ihmiset saavat antibiooteista, mutta minulla naama ja hiukset alkavat rasvoittua ihan ihmeellisesti (eri tavalla kuin normaalisti), naamaan tulee yleensä muutama näppylä ja olo on muutenkin epämääräisen tukala. Näitä samoja oireita tulee siis monista erilaisista antibiooteista (tänäkin vuonna tosiaan kolme eri antibioottia, kaikki määrätty eri vaivoihin ja toissavuonna sama määrä.) Ensi vuodeksi toivoisinkin siis vähemmän antibioottihoitoa vaativia vaivoja/sattumuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti