Hyvää uuttavuotta 2014!

Ihan sairas turvotus. Varmaan osittain hormonaalista, osittain antibiooteista, osittain siitä, että olen syönyt aika epäsäännöllisesti ja iltapainoitteisesti... Tässä yksi ilta vatsaan ihan särki kun turvotti niin sairaasti.
Jos saisin hillittyä himoni haluaisin kokeilla uudelleen gluteenitonta ruokavaliota. Viime kerrasta on jo niin pitkä aika (lukioikäisenä kun kokeiltiin auttaisiko vatsavaivoihin, silloin ei auttanut.) Nämä vatsavaivat on tosi inhottavia... Gluteenittomat leivonnaisetkin onnistuvat ja ovat tosi hyviä, joskus koostumus saattaa poiketa "normi"versiosta mutta pääsääntöisesti olen ollut tosi tyytyväinen näihin tuotoksiin.

Katkaisin neljä kuukautta kestäneen juoksutauon tänään (olen siis koko elämäni harrastanut juoksemista mutta välillä on ollut tällaisia taukoja...) Kesällä juoksin viikoittain kymppilenkkejä, tänään jo 4km tuntui todella raskaalta. Juoksemisen aloittaminen tauon jälkeen on aina tuntunut minusta kamalalta. Tuntuu, että jalat laahaavat maata ja elimistö ei saa tarpeeksi happea. Olen kokenut tämän monta kertaa, ja todellisuus on se, että juoksukunto paranee tosi nopeasti! Jo viikossa-parissa huomaa kehitystä, kunhan vain jaksaa pyrähdellä.
Nyt syksyllä on oikeasti ollut tosi vähän aikaa juosta. Koiraa (joka on kasvavassa iässä) ei saa vielä varsinaisesti juoksuttaa, mutta toisaalta se tarvitsee liikuntaa ja virikkeitä (vapaana juoksemista jne) joten illat on mennyt tosiaan metsissä samoillessa. Nyt kun koulukiireet vähän helpottavat, on toivottavasti enemmän aikaa juoksennella yksinkin. Toivottavasti. Salikortin hankintakin etenee hienosti, joten jos ja kun sinne salille viimein pääsen, voin juosta myös matolla (mikä on talvella ihan jees!)

Uusivuosi vaihdetaan tällä suunnalla ystävien seurassa mutta omalta osaltani todennäköisesti alkoholittomissa merkeissä.

Ruoanlaitosta

Ruoanlaitto. Tykkään ruoanlaitosta vaikken siinä mikään erityisen hyvä olekkaan. Minulle on henkisesti helponta valmistaa ruokaa annos kerrallaan. Suurempia ruokamääriä valmistaessa (esim. useammalle päivälle kokkaaminen yhdellä kertaa, laatikkoruoat jne) syön yleensä enemmän kuin tarve olisi (tämän takia teen juurikin esim laatikkoruokia hyvin harvoin.) Keitän siis mieluummin yhden annoksen spagettia vaikka kaksi kertaa päivässä, kuin kerralla isomman satsin josta voisin sitten jakaa annoksia useammalle aterialle. Aikaavievää ja jopa minusta hiukan pöljää, kun ei tätä aikaa tosiaan nyt (lomia lukuunottamatta) ole ihan muille jakaa. Esimerkiksi tuo lanttulaatikon puolikas jääkaapissa, mieleni olisi eilen tehnyt syödä koko 400g annoksen yhdeltä istumalta. Minun on siis tavallaan hankala säännöstellä. Ja kun syön liikaa, ahdistun. Tuntuu (hyvin pienissä määrin) siltä, että ikäänkuin menettäisin kontrollin.

Tämän takia tuntuu siis todella turvalliselta ja helpolta hakea ruokaa (esim. kanakotzone), jonka kalorimäärät tiedän. Tavoitteena olisi tietysti "oppia" syömään kotiruokaa ("oppia" kokkaamaan useammalle päivälle etukäteen, hyvällä omallatunnolla kotiruoan syöminen, säännöstely… Ja oppia tekemään myös salaattia ruoan kanssa!)
Jos joskus (toivon tätä kovasti) saamme jälkikasvua, haluan ruokkia heitä fiksusti kotona, yhtä etuoikeutetusti kuin omat vanhempani meitä lapsuudessani ja nuoruudessani ruokkivat. Minulla ei juurikaan ole pahaa sanottavaa lapsuuteni ja nuoruuteni ravitsemuksesta, ehkä jossain vanhempien kiireisissä elämäntilanteissa saatettiin toisinaan syödä liikaa kalapuikkoja ja uuniranskalaisia mutta pääsääntöisesti ruokavaliomme oli kivan monipuolinen. Kalaa ja keittoja paljon.

Söin tänään kolme Giflaria. En varsinaisesti edes pidä Giflareista, mutta teki ruoan jälkeen ihan kauheasti mieli jotain hyvää eikä hedelmiäkään ollut saatavilla. Eikä tuo tosiaan tätä sunnuntaita kaada enkä pidä sitä itseäni vastaan. Pikku herkku silloin tällöin…

Olen tällähetkellä antibioottikuurilla (valitettavasti jo kolmannen kerran tänä vuonna.) En tiedä millaisia oireita muut ihmiset saavat antibiooteista, mutta minulla naama ja hiukset alkavat rasvoittua ihan ihmeellisesti (eri tavalla kuin normaalisti), naamaan tulee yleensä muutama näppylä ja olo on muutenkin epämääräisen tukala. Näitä samoja oireita tulee siis monista erilaisista antibiooteista (tänäkin vuonna tosiaan kolme eri antibioottia, kaikki määrätty eri vaivoihin ja toissavuonna sama määrä.) Ensi vuodeksi toivoisinkin siis vähemmän antibioottihoitoa vaativia vaivoja/sattumuksia.

e-pillerit

E-pillerit.

Olen tässä kohta vuoden ajan harkinnut e-pilleireden lopettamista. Aloitin pillerit 14 vuotiaana pahojen kuukautiskipujen ja huonon ihon takia ja olen syöynyt samaa merkkiä siitä lähtien, lähes 8 vuotta! Pillerit aloitettuani kuukautiskivut helpottivat puolella ja ihon kunto parani. "Tilalle" tuli selvittämätön suolistosairaus.
En siis tiedä johtuuko suolistosairaus varsinaisesti pillereistä. Minulla on lapsesta asti ollut todella herkkä maha, mutta pillerit aloitettuani vatsan kunto huonontui roimasti. Mikään erityisruokavalio ei ole tuonut pitkäkestoista helpotusta. Mitään aukotonta syytä suoliston huonolle kunnolle ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt, suolisto kuitenkin mitä ilmeisimmin tulehtuu ajoittain. Välillä saattaa olla muutaman viikon, jopa kuukauden, hyvä "putki", mutta sitten taas määräämättömän ajan mikään ei pysy sisällä.

Viime keväänä, aivan yllättäen, kasvoihin alkoi ilmestyä kipeitä näppylöitä, tukkani ja kasvoni alkoivat rasvoittumaan huomattavasti aiempaa enemmän ja laatan puolivälissä alkoi ilmenemään kummallisia hormonaalisia oireita, tiputteluvuotoa jne. Minkään ei kuitenkaan pitäisi olla vialla.
Olenkin tullut näiden vaivojen kanssa siihen tulokseen, että voisin kokeilla pillereiden lopettamista. Haluaisin varsinkin huomata, onko pillereillä yhteyttä vatsavaivoihin. Vatsavaivathan luonnollisesti heikentävät elämänlaatua, vaikka olenkin jo tottunut niihin.

Sitten pitäisi vain valita uusi ehkäisymuoto. Mitään hormonaalista ehkäisyä en tilalle haluaisi, kun kerran entisestä pääsee eroon. (Mielestäni) ainoaksi sopivaksi vaihtoehdoksi jää kondomi. Kuparikierukkaakaan en halua (tyypillisestihän se asennetaan synnyttäneille, mutta ilmeisesti poikkeustapauksiakin on.) Puoliso ei ole pillereiden lopettamista vastaan, itseasiassa päinvastoin, hän nimittäin ehdotti sitä luettuaan (muistaakseni IltaLehden sivuilta) pillereiden aiheuttamista vatsavaivoista.

Olen syönyt pillereitä niin kauan, että en tosiaan tiedä tunnenko oloni muutoin (henkisesti tai fyysisesti) erilaiseksi kun joskus lopetan. En ole huomannut, että pillerit vaikuttaisivat käytökseeni. Olen kyllä miettinyt tulevatko hormonaaliset turvotukset vähenemään pillereiden lopettamisen myötä (minua turvottaa erittäin herkästi.)

Asiastahan täytyy vielä kotopuolessa neuvotella, mutta tällä hetkellä olen sitä mieltä, etten aloita seuraavaa pilleriliuskaa. (Nyt kun googletin "e-pillereiden lopettaminen" huomasin, että kyseessä taitaa olla jonkin sortin ilmiö?)

Pikaruokajoulu

Joulu meni tyylikkäästi mässäillessä. Kohokohdat katsottavissa ruokapäiväkirjasta! En pystynyt päivittämään ruokapäiväkirjaa reaaliajassa joten osa ruoista ja ruokamääristä on vain arvioita. Jouluruokia söin kylläkin hyvin kohtuudella (lautaselle annosteltua jättimäistä kinkkusiivua lukuunottamatta) mutta mitenkäs nuo pikaruokapaikat.. Jouduimme ajamaan pyhien aikana pohjoisesta etelään ja takaisin pohjoiseen. Näillä pitkillä matkoilla ruokailut hoidetaan meidän pienessä perheessä luonnollisesti Absien Heseissä. Eikä tässä vielä kaikki! Kun sinne etelään vihdoin päästään, pitää ehdottomasti, oli nälkä tai ei, käydä mäkissä (monesti myös Snackyssa, tällä kertaa jäi välistä), ja tällä kertaa lisäksi Burger Kingissä koska sehän on uusinta uutta (eikä tietenkään olla kokeiltu jokaisessa mahdollisessa maassa kyseistä ketjua?!)
Mutta siis tämä oli vain väliaikainen pikaruokasekoaminen! Konvehteja tai muita jouluherkkuja en syönyt lainkaan, siskon tekemään alkoholitonta tiramisua oli aivan pakko maistaa, ja otinkin sitten ihan annoksen, erittäin, erittäin hyvää. Mätiä söin enemmän kuin laki sallii. En pidä sitä itseäni vastaan, mätiä tulee syötyä vain jouluna ja jos on onnekas, myös blinien päällä kerran vuodessa. Mätiannokset ovat myös suht pieniä.
Olo on tällähetkellä sellainen, että hampurilaispikaruokaa ei taida tehdä ihan vähään aikaan mieli, kanakotzone puolestaan himottaa jo nyt. Ja mäti, yhä...

Liikuntoja ei tietenkään näin jouluna tullut harrastettua koiran kävelytyksen lisäksi lainkaan. Flunssakin tosin alkaa väistyä vasta nyt, joten eipä olisi muutenkaan tullut liikuttua.

Olo on turvottava ja tukala. Kenelläpä ei olisi tällaisten syömisten jälkeen. Joulupäivällisellä osa ruoista annosteltiin lautaselle (kenenkään mielipidettä määrästä ei liioin kuunneltu), ja sain mielestäni (vähän) liikaa ruokaa. Olin jo aivan täynnä kun ehdotin jättäväni osan lautaselle ja sain kanssasyöjiltä sen verran tuimia katseita, että söin lautasen kiltisti tyhjäksi (ja kärsin mahakivuista loppuillan [=saan isoista annoksista monesti vatsanpuruja, varsinkin jos annos sisältää ruokia/ruoka-aineita joita syön harvoin.]) Muissa ruokailuissa sain itse valita mitä syön ja ennen kaikkea miten paljon syön.
Pikaruokapaikoissa valitsin luonnollisesti ateriani itse. Aloitin Hesen ruisaterialla, jatkoin samana päivänä Mäkin tuplajuustoaterialla, seuraavana päivänä BK:n Whopper -aterialla ja tänään nautin vielä kirsikkana kakun päällä Hesen kanatortillan (ei sentään enää ateriana…) Kyllä ylpeys kasvaa rinnassa kun tätä kirjoittaa! Mutta eihän tämä ole "normaalitila" joten en aio turhaa ahdistua.

Olen näitä pikaruokamässäilyjä lukuunottamatta varsin tyytyväinen joulun ruokailuihin. Lanttulaatikkoa olisin voinut syödä jopa enemmän, mutta se jotenkin jäi. Mätiä sain kerrankin syödä niin paljon kuin napa vetää! Annokset olivat pääsääntöisesti kivoja ja ihan fiksuja ja söin ähkyyn asti vain kerran. Tästä siis paluu arkeen. Uusivuosi sujuu mitä luultavimmin suht rauhallisissa merkeissä, mahdollisesti kuskin hommissa (olen ajatellut viettää raittiin joulun lisäksi alkoholittoman uudenvuoden.) Jos vaikka kokkailisi itse vähän fiinimmän uudenvuodenpäivällisen…

joulu on taas

Olen tässä jouluaaton kuluksi selaillut jouluruokien kalorimääriä. Suosikkijiuluruokieni kalorimäärät eivät päätä huimanneet, mätiäkin tulee syötyä kerrallaan max 100g. Joulustakin "selviää" kunhan noudattaa fiksuja annoskokoja.

Eikä ruokhakukaan ole vielä ennallaan,  vaikka flunssa on helpottamaan päin. Eipä tässä olla nälkään kuolemassa.

Kiloja oli tippunut, varmaankin tämän ruokahaluttomuuden takia, nesteitä siis lähtenyt.

Teksti jää hyvin lyhyeksi, sillä tabletilla kirjoittaminen on hermoja raastavaa!! Hyvää joulua kaikille, palaan asiaan kun keksin tablettia helpomman välineen, viimeistään pyhien jälkeen kun kotiudun. ruokapäiväkirjaa pyrin päivittämään reaaliajassa!

Epänormaali

Kielletyt ruoat, turvaruoat. Epänormaali suhde ruokaan.

Luin tänään hyvin mielenkiintoisen kirjoituksen "Miten minusta tuli lihava?" (linkki). Teksti herätti paljon ajatuksia ja muistoja omasta elämästäni.
Suhteeni syömiseen ei ole varmaankaan koskaan ollut täysin normaali. Olen syönyt jo lapsena salaa ja yrittänyt tukahduttaa pahaa oloa ruoalla. Olen yrittänyt laihduttaa ensimmäisen kerran ala-asteen ensimmäisellä luokalla (tuntuupa pahalta kirjoittaa tällaisesta) ja sen jälkeen suurinpiirtein koko tähänastisen elämäni, toisinaan hyvin onnistuenkin. Olen laihduttanut jatkuvasti myös hoikimmillani. Olen myös ala-asteesta asti tuntenut aina olevani enemmän tai vähemmän lihava. Jotenkin viallinen. En ole kokenut lapsuudessani ylitsepääsemättömiä menetyksiä tai traumoja, mutta olen aina ollut todella herkkä.
Vaikka minulla on aina ollut paljon kavereita ja olen kokenut olevani pidetty, minua on kiusattu ulkonäköni takia (joka ei nyt jälkeenpäin valokuvia katsellessa ole koskaan ollut mitenkään ylitsepääsemättömän silmiinpistävä) paljon koko peruskoulun ajan. Kiusaaminen teki olosta pahan ja pahaa oloa paikkasin taas syömällä.

Suhteeni ruokaan ei ole koskaan ollut normaali. Kulutan (liian) ison osan ajatteluksistani ruoalle. En pysty päättämään mitä syön. Tiedän aina paljonko ruoassani on kaloreita ja olen tosi hyvä laskemaan ruokien kaloreita ulkomuistista (kaloreiden lisäksi muilla ravintoarvoilla ei tunnu olevan minulle väliä) poikkeusena toki jos joku kokkaa minulle. Ja tavallaan oloni on helpompi, rennompi silloin kun minulle kokataan.

Epänormaali suhde ruokaan näkyy myös kiellettyinä- ja turvaruokina ja -juomina.
Kiellettyjä juomia ovat mehut ja sokeroidut limut. En juo niitä koskaan jollei ole ihan pakkotilanne. Kiellettyjä ruokia on vähemmän, sillä ruokien kanssa pystyn tekemään huomattavasti kivuttomammin poikkeuksen. Toisaalta esimerkiksi keksejä välttelen mahdollisimman pitkälle.
Ehdoton turvajuomani on pepsi max (sekä muut sokerittomat limut ja energiajuomat). Täytän nälissäni vatsani monesti sokerittomilla juomilla. Turvaruokiani ovat suola- ja maustekurkut, tuorekurkku, omenat, sokerittomat pastillit, osittain myös mandariinit ja muut sitrushedelmät ja minitomaatit.

En myöskään hahmota kovinkaan hyvin nälkäisyyden ja kylläisyyden eroa. En muista koska olisin viimeksi elänyt sellaisessa ateriarytmissä, että olisin säännöllisesti nälkäinen ja kylläinen. Tätähän voisi ilmeisesti aika helposti opetellakkin syömällä kellon mukaan jonkin aikaa. Keho oppisi tunnistamaan nälän. Olen siis yleensä joko jatkuvasti nälkäinen tai ruokahaluton.

Koko tämä pakka johtaa minun kohdallani ulkonäköön. En ole koskaan ennen tätä elämänmuutosblogia havitellut ruokavaliolla terveyttä tai hyvää oloa, vaan hyvää ulkonäköä (joka tarkoittaa minulle automaattisesti ja sisäänrakennetusti laihtumista. Pelkästään kilojen vähenemistä.)

Luulen jo nyt, ettei puoli vuotta riitä alkuunkaan tähän elämäntaparemonttiin. Pohjalla on niin paljon virheellisiä tapoja ja toimintamalleja. Jostain täytyy aloittaa.

Linkittämäni teksti sisälsi niin paljon pureskeltavaa, että palaan varmasti uudelleen astialle.

Hyvä opiskelija sairastaa lomalla

Koko viikonloppu sairaana (kukapa sitä haluaisi viikonloppua muuten viettääkkään!), flunssa tuntuu itseasiassa vain pahenevan. Viimeiset pari päivää ovat olleet ihan tuskaisia. Koiran kanssa olen selvinnyt ulos, mutta pitkät kävelylenkit on jääneet tekemättä. Onneksi on tuota metsää ja lähistöllä koirakavereita, joten koira ei ainakaan toivottavasti ole turhautunut emännän sairastelusta (täällä voi siis suht huoletta laskea koirat metsään juoksemaan, meidän koira pysyttelee näköetäisyyden päässä).
Liikunnat ovat siis jääneet yhä varsin vähäisiksi, jollei joulun viimeisiä shoppailuja ja ankaraa joulusiivousta lasketa (hiki kyllä tuli).
Ruoka on maistunut aika huonosti kun nenä on tukossa ja kurkussa kaktus. Perjantaina oli kaverin valmistujaiset, joissa tein mielestäni ihan hyviä valintoja (okei, lohivoileipäkakku ei ollut valinta, en vaan voi vastustaa). Illalla vielä kavereiden kanssa istuttiin iltaa (pika)ruoan(kin) merkeissä. Elämän suuria iloja, enkä halua niistä kokonaan luopua. Selvisin perjantaista ja lauantaista pienehköllä ruokamorkkiksella. Tulihan sitä sipsiä syötyä ehkä yli tarpeiden…
Joulu on hyvinkin ovella. En ole syönyt vielä yhtään konvehteja (ihme) tai joululaatikoita (suurempi ihme). Jouluruoista suosikkini ovat mäti, smetana ja sipuli sekä lanttulaatikko. Muuta en jouluna tarvitsisi! Teininä rakastin jouluruokia ja joulusyömistä (joulunahan saa [muka] syödä ympäri vuorokauden). Nykyään ruokailu ei ole enää niin merkittävässä asemassa.
Minun jouluni koostuu päänsisäisistä tekijöistä. Lahjojakaan en halua, muutaman paketin tiedän kyllä saavani. Minulle on turha ostaa mitään vain sen takia, että jouluna täytyy antaa lahjoja. Pidän siitä, että talossa on tilaa asua, en haali tavaroita. Sisustuksessa pyrin minimoimaan tavaran määrän (kuullema liikaakin). Minulle kannattaa ostaa lahja vain, jos lahjan ostaja tietää minun tosissani tarvitsevan ja/tai haluavan sitä. En loukkaannu jos en saa lahjoja. Ja en halua suklaata lahjaksi, koskaan.
Tämän vuoden parhaat asiat ovat kaikki vanhat ja uudet ystävät. Vuosi on ollut ehkäpä tähänastisen elämäni paras.

Vielä palatakseni viimeaikaisiin syömisiin. Nyt ateriarytmitys on ollut tosi pielessä, mutta kun tauti tästä lähtee paranemaan ja ruokahalu tämän myötä palautuu, otan ateriarytmin tarkempaan syyniin. Liikuntaakin lisäilen kunhan tauti suvaitsee.

Jouluna pyrin syömään ja elämään hyvien elämäntapojen ja ruokailutottumusten mukaisesti. Ei siis jouluruokaähkyjä. Jos terveydentila sallii, olisi suunnitelmissa luonnollisesti pitkä joulukävely koiran kanssa.

Sairaus

Olen sairaana.
Uskalsin jo toivoa viikonlopun flunssan väistyneen. Lähdin siis eilen (toivottavasti) vuoden viimeisiin pikkujouluihin, luojan kiitos, autolla. Loppuillasta olo oli muuttunut jo aika tukalaksi ja tämä päivä onkin mennyt sängyn pohjalla. Koiran kanssa kävin päivällä tunnin mittaisella rauhallisella lenkillä metsässä (lue: koira juoksi irti ja minä istuin samoilun sijaan kannon nokassa). Tässä olossa minusta ei ollut parempaan. Mutta koira nautti, ja koirakavereitakin nähtiin.
Ruokaa ei tee mieli. Vielä yöllä minua nälätti, mutta olen tehnyt "sopimuksen" itseni kanssa, etten hae yöllä ruokaa (pitsaa, kebabia, hampurilaisia) olin sitten humalassa tai en. Mielestäni tämä on ollut hyvä päätös, sillä kärsin alkoholin sijaan pikaruoan aiheuttamasta morkkiksesta.
Aamulla ei ollut sitten yhtään nälkä. Heräsin seiskalta viemään koiran päivän ensimmäiselle lenkille, mutta palasin vällyjen väliin ja nukuin kahteen.

Olen tosiaan huomannut, että saan pikaruoasta moraalisista krapuloista pahimman. Ei se vielä mitään, että railakkaissa opiskelijabileissä juo (mielestäni suht helposti) 700-1000 kaloria, mutta sen jälkeen vielä mättöpitsa tai -kebab.. Eipä tarvitse miettiä minkä takia paisuu.
Kesällä teinkin, erään "kohtalokkaan" illan jälkeen päätöksen, ettei pikaruoan tarvitse kuulua baari-iltoihini (tuli ihan mieletön pikaruoamorkkis jonka takia aloin ajatella asiaa syvällisemmin). Syksyllä olen muutaman kerran tehnyt poikkeuksen (lähinnä sosiaalisen paineen ja pikaruoan himon takia). Tämän päätöksen jälkeen oloni on ollut huomattavasti parempi, myös krapulassa (josta kärsin harvoin, sillä juon verrattain suht harvoin).

En halua, että alkoholi on pakollinen osa illanviettoani. Liian usein tuntuu, että juomattomuuteni on kohtuuttoman iso ongelma muille. Tuntuu, että tuotan pettymyksen kavereille kun en juo. Minua ei tosiaan haittaa jos ja kun kaikki muut juovat ja tykkään olla kuskina. Mielestäni minulla on jopa baarissa hauskempaa selvänä, jaksan tanssia koko illan ja olen lähes aina paremmalla tuulella. Olen jo selvänä hyvin sosiaalinen ja puhelias ja minua alkaa itseäni ärsyttää kännissä oma läpätykseni ja yliaktiivisuuteni. Ja tosiaan, jos saan päättää syönkö vai juonko noin suuren määrän kaloreita, minä ehdottomasti syön.
Kyllähän minä juon, mutta harvemmin kuin kaverini. Ehkä pääsääntöisesti kerran parissa kuukaudessa, joskus harvemmin, joskus useammin. Eilen yksi kaverini sanoi, että on opiskelijan etuoikeus olla kännissä joka viikonloppu ja välillä keskiviikkoisin. Näin voi olla, enkä tuomitse ketään. Toivoisin kuitenkin vastapainoksi, että minua ei tuomita ja/tai painosteta juomaan varsinkaan silloin, kun en selvästi sitä halua.

Puoli kiloa

Paino oli näillä syömisillä ja olemattomalla liikunnalla hilautunut viikon aikana puoli kiloa alaspäin. Mitat eivät olleet tietenkään dramaattisesti muuttuneet.
Herkkuja voisin vieläkin vähentää, joka päivä tulee syötyä ihan ohimennen kaikenlaista pientä hyvää. Eilen oli "pakko" kokeilla avokadojäätelöä kun poikaystävä teki minttudominopirtelöä. Muuntelin hiukan alkuperäistä ohjetta, muussasin yhden avokadon ja sekoitin sen pieneen (50g?) palaan kermajäätelöä. Tosi hyvää. Söin kuitenkin vain pari lusikallista ja loput pakastin. Eilen oli myös hampurilaispäivä. Poikaystävä halusi heseruokaa, minä uuniperunan. Uuniperunan valmistus ottaa oman aikansa, ja nälkä oli yltynyt jo kovaksi, joten päätin ottaa hampurilaisen "välipalaksi".

Tänään lupauduin lounastamaan hyvän ystäväni kanssa. Suuntaamme luultavasti kiinalaiseen, mutta olen näin etukäteen suunnitellut syöväni buffetlounaan sijasta annoksen. Pidän (varsinkin kiinalaisen) buffeteista, mutta ahdistun niistä hiukan. Ruoan määrä ja valinnan vaikeus. Syö helposti enemmän kuin tarve olisi. Vähiten ahdistavin ravintola-annos (salaattien jälkeen) on pihvi tai kana. (Tuntuu hölmöltä puhua ahdistavista ravintola-annoksista… Mutta fakta on se, että hampurilaisateriat, pitsa, pikaruoka ja kiinalainen ahdistavat minua toisinaan vähän.)

Yksi maailman ärsyttävimmistä pukeutumiseen liittyvistä asioista: SUKKAHOUSUT. Minulla on pitkät jalat ja lyhyt selkä (mikä itsessään on tosi kiva juttu, mutta…), eli jos sukkisten pituus on oikea, elämä vyötärönauhan kanssa on yhtä taistelua, sillä vyötärönauha tulee oikeasti melkein kainaloihin asti. Itse suosinkin mieluiten stayuppeja jos mahdollista (esim. juhlissa). Talvisin tykkään käyttää Piecesin leveävyötärönauhaisia paksuja legginssejä. Menin sitten kuitenkin hinnan perässä ostamaan HM:ltä 2pacin tavallisia "villa"sukkiksia:

Kiva masu!

Hyi helv…

Okei, jälkimmäisessä kuvassa jätin sukkisten vyötärönauhan oikeastaan pahimmalle mahdolliselle korkeudelle. Mutta silti… Ei hemmetti. Vyötärönauha puristaa läskit tosi kivasti esille. Läskiä piisaa.
Mutta pienellä vyötärönauhan paikan muutoksella saa ihmeitä aikaan:

semiasiallinen

Eli käytännössä vyötärönauhaa saa olla korjailemassa jokaisen asennonmuutoksen ja vessassakäynnin välissä. Ehkä ostan suosiolla jatkossa vain niitä leveällä vyötärönauhalla varustettuja legginssejä siitä kympin hintaerosta huolimatta.. Ovat kyllä sitten pitkäikäisempiäkin.
Pahoittelen huonolaatuisia kuvia.

Maanantain mietteitä

Huomenna voisin pitää punnituspäivän. Nähtäväksi jää onko painossa tapahtunut mitään muutosta.
Eilen poikaystävän toiveesta leivoin ihan mielettömän hyvän porkkanakakun (linkki ohjeeseen eilisen ruokapäiväkirjassa). Olen toistaiseksi onnistunut pitämään näppini erossa kakusta, eikä se ole juurikaan himottanut jääkaapissa. Meillä on muutenkin kotona jatkuvasti kaikenlaisia herkkuja siksi, että poikaystäväni on sokerihiiri pahimmasta päästä! Ja silti lihaksikas ja hoikka. Arg! ..joten olen tottunut siihen, että jäätelö, pulla ja keksit eivät pääsääntöisesti kuulu ruokavaliooni (ainakaan samassa mittakaavassa kuin hänen.)
Olen käytännössä jo joululomalla, joten aikaa jää ihanasti päänsisäisen joulutunnelman luomiseen ja omiin juttuihin + koiran kanssa vietettäväksi. Aamusta alkaen olenkin suunnitellut PÄIVÄLLISTÄ (missä lounas ja välipala?!). Olen herätellyt sisäistä kokkausluovuuttani, ja mieleni tekisi tänään syödä omatekoisia uuniperunoita creme bonjour cuisinen (esim ruohosipuli) ja kylmäsavulohen kanssa. Poikaystäväni ei ole kalaruokien suurimpia ystäviä, joten voisin paistaa hänelle vaikka kanafileitä uuniperunoiden kanssa.

Lounas. Yhden munan munakas.

Selailin aamulla Kinuskikissan leivontayhteisöstä ja löysin kaksi juhlapöydän herkkua joiden edessä sydämeni suli: kirjolohi-mätijäädykekakku linkki ja hyydytetty lohivoileipäkakku (suuremmalla mätimäärällä) linkki. Jälkimmäistä voisin tehdä jopa meille kahdelle, veikkaan, että poikaystävänikin lämpenisi tuolle.

Puolen vuoden ensimmäisen elämäntapamuutosviikon aikana olen huomannut ainakin turvotuksen vähentyneen. Turvotukseen saattaa tosin vaikuttaa myös se, että olen elänyt stressivapaata aikaa ja viikko on muutenkin ollut mitä mukavin flunssasta huolimatta. Toivottavasti sama hyvä fiilis jatkuu vielä seuraavat viisi kuukautta ja kolme viikkoa.

En ole kertonut tästä "projektista" tarkoituksella kenellekkään. Haluan pitää tämän ihan anonyyminä juttuna. Ja vaikka mitään syytä ei ole huolestua, tiedän, että osa läheisistäni karsastaisi tätä. "Käykö tässä nyt niinkuin viimeksi [kun laihduin huomattavan osan painostani]", "ei sinun pitäisi", "olet ihan sopiva tuollaisena" jne… Minulla on oikeus hyvään oloon ja terveeseen kehoon ja mieleen. Ei, tässä ei käy niinkuin viimeksi, minä tiedän olevani sopiva ja aivan yhtä arvokas, painoin sitten 80kg tai 50kg. Paino ei määritä minua. Mutta haluan viihtyä kehossani.
Ruokailuni ovat suurinpiirtein samaa luokkaa kuin ennenkin, herkkujen vähentämistä lukuunottamatta, joten kukaan tuskin huomaakaan mitään dramaattista muutosta (eikä ole tarkoituskaan.) Ja jos kertoisin tästä esimerkiksi koulukavereille, tulisi minulle kuitenkin ennen pitkää painostava tunne, että minun pitäisi (muka muiden silmissä) olla dieetillä tai vahtia hyvinkin tarkasti syömisiäni. Ja se ei ole tarkoitus.

Koen bloggaamisen kuitenkin selkiyttävän ajatuksiani. Tänne saan myös kerättyä "kaikki yhteen" (ruokapäiväkirja, paino, mitat, kuvat jne..) Tykkään myös lukea muiden blogeja ja minulla onkin anonyymillä lukulistalla lukuisia blogeja (en tiedä miten tuo anonyymi lukulista toimii, mutta minulle riittää, että näen bloggerin etusivulla kun uusia päivityksiä on tullut.) Muiden blogeista saan inspiraatiota varsinkin ruoanlaittoon!
Pidän kirjoittamista (kuten tiskaamista, imuroimista, musiikin kuuntelua, autolla ajamista) myös tavallaan hyvin terapeuttisena. Pidän itseäni rehellisenä ja suorana ihmisenä, mutta anonyymisti blogatessa ei tarvitse tuhlata niin mittavasti energiaa siihen, miten asiat muotoilee. Eikä ehkä selitellä omia valintojaan tai tekemisiään. No, kaikki varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan. Arvostan suuresti sitä, jos haluaa ja pystyy/uskaltaa blogata omalla nimellä ja/tai naamalla. Minä en varmaan ikinä tule uskaltamaan. Eikä se toisaalta ole tavoitteenikaan.

Tulipas vähän sitä sun tätä ja tota. Voisin palata muutamaan yllämainittuun kohtaan ihan omina teksteinä, kuten miten läheiseni suhtautuvat tällaisiin "projekteihin" kohdallani. Tai siihen miksi bloggaan vaikken halua kenenkään tietävän koko projektista. Niihin on hyvä palata.

Sunnuntain sekalaiset

Eilen illalla nukkumaanmenessä oli nälkä. En kumminkaan jaksanut enää mennä laittamaan mitään, kun kellokin kävi  jo aamukahta. Olisi hyvä, että pienentäisin ateriakokoja ja lyhentäisin ateriavälejä. Tuntuu hankalalta ja tiedostan, ettei pysyvä muutos tapahdu yhdessä yössä.

Käytiin eilen kaupungilla ravintolapäivällisellä poikaystävän kanssa. Söin valkosipulikanaa, oli tosi hyvää. Shoppailtiin joululahjoja (tällä kertaa lähinnä toisillemme, ostan varsinaisia lahjoja vain muutamille läheisimmille ja niissäkin vaikuttaa ajatus, ei hinta) ja poikaystävä osti minulle aivan mielettömän hienot (ja kalliit) valtavat tekoturkisrukkaset (kädet näyttävät ihan karhun tassuilta), ettei sormet jäädy talvella koiran kanssa lenkkeillessä. Olin hehkuttanut noita rukkasia aiemmin, joten poikaystävä tiesi osuvansa varmasti oikeaan. Poikaystävällä on muutenkin tapana hemmotella minua uusilla vaatteilla ja koruilla säännöllisin väliajoin. Työssäkäyvänä hänellä onkin varaa, vaikka käytännössä meillä on yhteiset rahat. Tutustuimme poikaystäväni vielä opiskellessa yliopistossa, jolloin minä olin välivuotena luonnollisesti töissä. Elettiin sitten yhteenmuutettumme kolmisen vuotta minun palkalla ja hänen tuilla. Oli alusta asti selvää, että rahat jaetaan, sillä rahankäyttömme on suht samankaltaista. Autot ja asunnot sun muut ollaan laitettu yhteisiin nimiin. Nyt minun opiskellessa poikaystävä on jo työelämässä, ja sama toistuu näin päin. Naimisiin menemme ensi kesänä, ja olemme päättäneet säilyttää nykyisen (toimivan) rahapolitiikan. Tykkään silti ajatella eläväni "opiskelijabudjetilla" ihan vain silläkin, että rahaa tulee käytettyä huomattavasti vähemmän jos sitä on (edes ajatuksen tasolla) käytettävänä vähemmän.

Pistettiin eilen joulua kotiin. Meillä on tilava uusi kaksio jota ollaan sisustettu hartaasti mieluisaksi. Tykkään (tykätään) vaaleista sävyistä, "country"tyylistä ja selkeistä linjoista. Tämä tuntuu jo ihan kodilta vaikka ollaan asuttu tässä vasta vuoden päivät. Vietämme joulupyhät vuoropäivinä molempien vanhemmilla, joten ostettiin kotiin vain kuusi ja kuusenkoristeet valoineen. (Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut omaa joulukuusta!) Koristeeksi valkoisia, punaisia ja hopeisia palloja ja kultaista nauhaa. Koiralle ostettin "joulumieltä" sangollisella jäniksenkorvia.

Flunssa jatkuu, ei tosin ole pahentunut. Räkä valuu ja kurkku on kipeänä. Ruokarintamalla vallitsee yhä mielikuvituksen puute. Ateriavälejä pitäisi tiuhentaa, mutta en keksi mitä aterioiden välillä söisin (useimmiten en edes keksi mitä söisin aterioilla!) Välipalaksi proteiinipatukka? Hedelmä? Proteiinipatukka tuntuu jotenkin niin teolliselta (mikä tosin ei nykyään olisi teollista) ja hedelmissä minulla on tietty suppea valikoima mitä suosin. Pidän vain tietynlaisesta tuoreesta leivästä, mutta syön toki mitä tarjolla on. Mandariineja voisin tosin näin joulun alla osaa.. Minulla on sellainen huono tapa, että haluaisin syödä vain sellaista ruokaa, mitä minun milloinkin tekee mieli. Lisähaasteen ruoanlaittoon aiheuttaa se, että haluaisin toki tehdä ruokaa mistä myös (uusia ruokia ja ruoka-aineita kohtaan ennakkoluuloinen) poikaystävä tykkää. Itse syön kuitenkin aina sitä mitä on tarjolla enkä pidä itseäni ensisijaisesti nirsona. Oikeastaan asio on niin, että jos toisen tekemää ruokaa on tarjolla, syön todella suurella ruokahalulla, oli ruoka sitten mitä tahansa. Jännä juttu sinänsä.
Tuntuu yhä enemmän siltä, että ravitsemusneuvonnasta voisi olla minulle hyötyä. Ehkä saisin uusia ideoita? Mitä enemmän ajattelen ruokaa, sitä nirsommaksi ja valikoivammaksi tulen.

Tänään mieleni tekisi pihviä. Esimerkiksi pippuripihvi konjakkikermakastikkeella ja jollain perunavaihtoehdolla olisi mielettömän hyvänkuuloinen yhdistelmä. Taidan raaskia toteuttaa suunnitelman. Mieleni tekisi myös kokeilla avokadojäätelöä, mutta avokado=paljon kaloreita, jäätelö=paljon kaloreita.. Jos tekisin vain pienen annoksen? Viikolla leipomani kakku on kadonnut niitä muutamaa palaa lukuunottamatta ikuisesti hoikkana pysyvän poikaystäväni vatsaan, hyvä niin!

Painohistoria

Piti käydä eilen illasta kaupungilla (autolla kuitenkin) ja nyt ollaan koko perhe kuumeflunssassa. Koirien kanssa kummempaa ulkoilua ei siis ole tänä(kään) viikonloppuna luvassa. Eilisestä sen verran, että alunperin lähdin kaupunkiin iltapalalle koulukaverin kanssa (ristikkoperunoita…) En juuri koskaan juo sokerilimppareita, mutta eilen kaveri tarjosi minulle baarissa tavallisen jaffan (kun lightia ei ollut saatavilla) ja en sitten kehdannut jättää kokonaan juomattakaan. Olen juonut niin kauan lightlimppareita, että tavalliset limut maistuvat tosi raskailta.

Painohistoria. Se on minulla varsin kirjava. Yläasteella kasvoin nykyiseen 177cm pituuteeni ja painoin suurinpiirtein saman verran kuin nyt, mahdollisesti viitisen kiloa enemmän, sillä en käynyt vaa'alla kovinkaan usein. Koin olevani valtava ikätovereihini nähden, vaikken todellisuudessa erityisen lihava ollutkaan. Korkeimmillani paino on ollut muutaman kilon lievän ylipainon puolella, ja silti koin oloni todella lihavaksi. Liikuin paljon urheiluharrastuksien myötä, sekä lähes kaikki (siedettävät) matkat pyörällä tai jalan. Ulkonäköäni kommentoitiin ahkerasti (pyöreä, läski, iso, lihava, se isoin jne…) Myös kotona (vaikka tulen hyvästä ja tasapainoisesta perheestä) olin aina se pullea ja leppoisa.
Yläasteen ja lukion välisenä kesänä päätin laihduttaa, sillä en jaksanut tunnetta siitä, että olen muihin verrattuna "valtava". Söin todella vähän ja pääosin vain tiettyjä ruoka-aineita (jälkiuunileipää, kevyintä luonnonjugurttia (desin kerrallaan), maustekurkkuja jne). Rupesin myös kokkaamaan omat ruokani muun perheen syödessä yhteistä ruokaa. Juoksin päivittäin muiden urheiluharrastusten lisäksi 1-2 lenkkiä (ei tosin nykymittapuullani mitenkään erityisen pitkiä). Laihduttamiseni noteerattiin, sillä kesän ja muutaman syyskuukauden jälkeen olin laihtunut ≈80kg->60kg. Lukion ykkösen keväällä painoin reilu 50kg.
Ja olin tosi väsynyt ja apaattinen. En jaksanut nähdä kavereita, nukahtelin ruokapöytään. Kukaan ei jaksa ikuisesti syödä niin älyttömän vähän ja lisäksi liikkua ja käydä treeneissä. Valmentajilta rupesi tulemaan noottia. Lukion tokan aikana painoni vakiintui n 65kg ja abivuonna 68-70kg (muutama kilo ajokortin ja uuden ihanan parisuhteen kunniaksi!)
Sen jälkeen painoni on vaihdellut kesä-talvijaksoin 68-77kg tienoilla. Käytän kuitenkin samoja vaatteita kun abina vaikka abivuodestani on vierähtänyt kohta jo kolmisen vuotta (kesäpainossa käytän jopa samoja farkkuja.)

(Ja noista nykymittapuun lyhyistä lenkeistä, hoikkina aikoina jaksoin juosta vain  2-4km kun taas viime kesänä +70kiloisena juoksin viikottain monta kymppilenkkiä.)

Tiedostan toki, että tällä hetkellä olen suht pönäkässä kunnossa. En kuitenkaan voi ymmärtää, kuinka teiniä kuvittelin olevani niin valtava.  En rehellisesti sanottuna voisi nykyään kutsua itseäni lihavaksi, vaikka ylimääräistä vähän onkin. Onhan tässä lantiota, peppua ja mahaa, mutta lihava?
Ja toisaalta jokaisen pitäisi mielestäni miettiä, kuinka paljon negatiivisilla kommenteilla on vaikutusta teini-ikäisen naisen- ja miksei miehenkinalun mielipiteisiin ja mielentilaan?

Tuntuu, että syömiseni on aina johonkin suuntaan repaleista, joko syön liikaa tai liian vähän. Puolen vuoden elämäntaamuutoksesta voi todellakin olla minulle merkittävää hyötyä loppuelämän kannalta. Haluan olla terve ja voida hyvin.

PVE kuvina

Lisäsin uuden sivun "PVE kuvina". Tuonne keskitän "edistymiskuvat" joita suunnittelen ottavani noin kuukauden välein.

13 perjantai

Ensimmäinen viikko on tähän asti sujunut kohtuullisesti. Liikkunut en juurikaan koiran kanssa ulkoilua ja muuta hyötyliikuntaa lukuunottamatta ole, mikä ei tietenkään ole kovin hyvä juttu. Pistän toki kaiken sään syyksi (joka ei tosiaan ole houkutellut juoksemaan, ensiksi hullut pakkaset ja sitten plussaa ja jäätävän liukasta.) Mutta siis selittelyä... Salikortti on vielä työn alla. Jospa sen tässä pikapuoliin saisi hankittua.
Syömisten suhteen olen tehnyt virkistäviä valintoja, mutta söin kyllä yhtenä päivänä grillihampparin. Eilen puolestaan söin lounassalaatin ja illalla lämpimiä leipiä. Ateriavälit eivät ole pysyneet taaskaan kurissa ja olen syönyt liian harvakseltaan, jolloin taas syön kerralla helposti enemmän.

Viikolla kävin myös lounaalla hyvän ystävättäreni kanssa. Valinnanvaraa ei juuri ollut, joten päädyimme kiinalaisen buffettiin. Söin kaksi (vajaata) lautasellista. Päivän kaloritarve ei kokonaisuudessakaan varmasti ylittynyt, sillä iltapäivän ja illan ruokavalinnat olivat ihan fiksuja. Myöhemmin päivällä olin kuitenkin turhautunut lounasvalintaan ja aloin miettimään asiaa tarkemmin.
Asia mistä en halua luopua, on brunssit, lounaat ja illalliset ystävien, puolison tai perheen kesken. Sosiaalinen syöminen. Käymme kavereiden kanssa viikottain ulkona lounaalla, poikaystävän kanssa viikottain ravintolassa päivällisellä.
Ruokailun pitäisikin mielestäni olla päivässä hetki, jolloin perhe kokoontuu yhteen ja jolloin vaihdetaan päivän kuulumiset. Kotona asuessani päivällinen syötiin lähes poikkeuksetta koko perheen voimin.
Nykyään inhoan jaetun lounaan tai päivällisen aiheuttamaa tunnetta. Ainoastaan yhteisten salaattilounaiden jälkeen oloni on hyvä. Mutta tosiasia on se, että kukaan ei jaksa (ja halua) käydä aina Subwayssa lounaalla. Eikä mielestäni tarvitsekkaan. Eikä minulla pitäisi olla lounaasta tai päivällisestä paha mieli. Valitsen kuitenkin useimmiten lounassalaatin tai muun terveellisen vaihtoehdon.
Täytyy ilmeisesti tehdä pään kanssa töitä, ettei tulisi paha omatunto niinkin luonnollisesta asiasta kuin syömisestä.

Yhtenä päivänä leivoin kakun (leipominen rentouttaa ja poikaystävä tykkää). Olen syönyt kaksi pientä palaa, ei kovinkaan paha siis. Ja tosiaan "elämäntapamuutosta" tehdessä mielestäni jopa suotavaa. Ihmiset syövät (toiset pieniä, toiset suuria) määriä herkkuja.

Olen ajatellut ruokapäiväkirjan aloittamista blogiin omalle välilehdelle… Jännittävä ajatus. Kuviakin voisi lisäillä teksteihin.

Pintaraapaisu ruokavalioon

Mietin tänään tosissani näitä syömisiä.
Laihduttaminen ei perjaatteessa ole ollut minulle koskaan ongelma. Kilojen pudottaminen on suht helppoa pelkillä ruokavaliomuutoksilla. Painoni sahaa vuoden aikana jopa kymmenen kiloa suuntaan tai toiseen, mutta en osaa tehdä pysyviä, terveellisiä muutoksia. Yleensä kiloja on siis pudonnut suht reippaaseen tahtiin, mutta ne ovat kyllä löytäneet tiensä takaisin.
Aiemmat "elämäntapamuutokseni" ovat menneet siten, että keksin laihduttaa muutaman kilon. Syön erittäin vähän ja harkitusti ja olen oikeastaan koko ajan nälkäinen. Tällaista jaksaa jonkin aikaa, pari kolme kuukautta (varsinkin kun vaa'an luvut motivoivat), joskus vähemmän, joskus kauemmin. Mutta lopulta palaan kuitenkin "huonoihin" rutiineihin, vaikkei varsinaisia hyviä rutiineja ole varmaan koskaan ollutkaan. Huomasin tämänkin projektin aloitettuani alitajuisesti sekä pienentävän ateriakokoa että harventavan ateriaväliä. Joten huomattuani tämän tein muutoksen. Tänään olenkin syönyt aamupalan, lounaan sekä välipalan.

Ajattelin selvitellä seuraavaksi juomis- ja syömistottumuksiani:
En juo lainkaan sokeroituja juomia tai (tuore)mehuja (alkoholijuomia lukuunottamatta, ja alkoholia puolestaan juon hyvin harvoin). Maitoa "juon" vain kahvin kanssa. Pääasiassa juon siis vettä ja sokeritonta kokista / pepsi maxia.
Kasviksia syön lounassalaatteja lukuunottamatta aika vähän. Avokado ja tomaatti ovat suosikkejani. Ruokavalioni on normaalia sekaruokaa. Syön aika paljon kanaa ja tykkään aivan liikaa syödä ulkona (onneksi opiskelijana ei ole liikaa varaa!) Ruoanlaittoon liittyvä mielikuvituksen puute on tällä hetkellä isoin vastus. (Jos saisin itse päättää eikä omatunto kolkuttelisi ovelle, söisin varmaankin lounassalaatin ja lehtipihvin joka päivä.) Leipää (suurimmaksi osaksi ruisleipää ja täysjyväleipää) syön jonkin verran, keskivertoa vähemmän kuitenkin. Pasta ja peruna ovat mieleeni, riisi ei niinkään (paitsi kiinalaisen kanssa sekä sushissa luonnollisesti). Muroja en syö ollenkaan. Karkkia syön hyvin harvoin, mutta leipominen on minusta ihanaa (ja pientä itsekehua: leipomukseni ovat aika ihania)… Yksi iso ongelma onkin herkuttelu: haluaisin syödä joka aterian jälkeen jotain hyvää: palan omatekoista kakkua, rivin suklaata, mitä tahansa. Pitää varmaan ottaa sokerittomat pastillit käyttöön tai keksiä jotain. Säännöstely?

En koe, että ruokavaliossani olisi mitään peruuttamattomasti pielessä. Yritän nyt ensisijaisesti pitää fiksut ateriavälit, vähentää merkittävästi herkuttelua ja samalla lisätä kasviksia. Olen myös viimeaikoina vieraillut turhan tiheään pikaruokapaikoissa (ja tarkoitan nimenomaan pitserioita ja Hesburgeria enkä tosiaan ole tilannut valikoiman salaatteja) joten sitäkin pitäisi hiukan tarkkailla.

Aloitus

Blogia aloittelee 22v opiskelijatyttönen pohjoisesta. Elämään kuuluu opintojen lisäksi mies ja neljalkainen lapsi (koiraeläin). Elämä on pääosin hyvällä mallilla.
Olen viime vuosina havahtunut siihen, että minulla on selvästi kesä- ja talvipaino, joiden välillä on viitisen kiloa. Talvella liikun vähemmän ja toisaalta ruokahaluni on suurempi (yllättävää..) ja ruokavalinnat eivät aina sieltä parhaasta päästä... En ole lihava, mutta pientä ylimääräistä on vähän joka suunnassa. Todellisuuteen havahduttuani päätin, että toteuttaisin talven yli "puolen vuoden elämäntapamuutosta". Pidän juoksemisesta ja tänä talvena minulla on erittäin hyvät salimahdollisuudet. Koirankin kanssa tulee hyötyliikuttua monta tuntia päivässä.

Alkutietoja: 
pituus: 177cm
kesäpaino elokuussa: 71kg
talvipaino 9.12: 77,8kg (hyvin on syöty)
mitat:
rinnan päältä: 100cm
vyötärö: 80cm
lantio: 100cm

9.12

Meillä vaaka keksii lattian mukaan +-2kg, joten pyrin punnitsemaan aina samalta kohdalta tai laskeskelemaan keskiarvoja…
Painotavoitteena olisi 68-70kg ja varsinaisena tavoitteena se elämäntapamuutos. Parempia valintoja siis. Tykkään laittaa hyvää ruokaa ja leipoa. Laitan mitä luultavimmin tänne blogiinkin jatkossa jotain kivoja ja toimivia reseptejä.
Päivittelen säännöllisesti kuulumisia ja koitan keksiä noille mitoille jonkun fiksun paikan minne ne saisi kootusti...