Ensimmäinen viikko on tähän asti sujunut kohtuullisesti. Liikkunut en juurikaan koiran kanssa ulkoilua ja muuta hyötyliikuntaa lukuunottamatta ole, mikä ei tietenkään ole kovin hyvä juttu. Pistän toki kaiken sään syyksi (joka ei tosiaan ole houkutellut juoksemaan, ensiksi hullut pakkaset ja sitten plussaa ja jäätävän liukasta.) Mutta siis selittelyä... Salikortti on vielä työn alla. Jospa sen tässä pikapuoliin saisi hankittua.
Syömisten suhteen olen tehnyt virkistäviä valintoja, mutta söin kyllä yhtenä päivänä grillihampparin. Eilen puolestaan söin lounassalaatin ja illalla lämpimiä leipiä. Ateriavälit eivät ole pysyneet taaskaan kurissa ja olen syönyt liian harvakseltaan, jolloin taas syön kerralla helposti enemmän.
Viikolla kävin myös lounaalla hyvän ystävättäreni kanssa. Valinnanvaraa ei juuri ollut, joten päädyimme kiinalaisen buffettiin. Söin kaksi (vajaata) lautasellista. Päivän kaloritarve ei kokonaisuudessakaan varmasti ylittynyt, sillä iltapäivän ja illan ruokavalinnat olivat ihan fiksuja. Myöhemmin päivällä olin kuitenkin turhautunut lounasvalintaan ja aloin miettimään asiaa tarkemmin.
Asia mistä en halua luopua, on brunssit, lounaat ja illalliset ystävien, puolison tai perheen kesken. Sosiaalinen syöminen. Käymme kavereiden kanssa viikottain ulkona lounaalla, poikaystävän kanssa viikottain ravintolassa päivällisellä.
Ruokailun pitäisikin mielestäni olla päivässä hetki, jolloin perhe kokoontuu yhteen ja jolloin vaihdetaan päivän kuulumiset. Kotona asuessani päivällinen syötiin lähes poikkeuksetta koko perheen voimin.
Nykyään inhoan jaetun lounaan tai päivällisen aiheuttamaa tunnetta. Ainoastaan yhteisten salaattilounaiden jälkeen oloni on hyvä. Mutta tosiasia on se, että kukaan ei jaksa (ja halua) käydä aina Subwayssa lounaalla. Eikä mielestäni tarvitsekkaan. Eikä minulla pitäisi olla lounaasta tai päivällisestä paha mieli. Valitsen kuitenkin useimmiten lounassalaatin tai muun terveellisen vaihtoehdon.
Täytyy ilmeisesti tehdä pään kanssa töitä, ettei tulisi paha omatunto niinkin luonnollisesta asiasta kuin syömisestä.
Yhtenä päivänä leivoin kakun (leipominen rentouttaa ja poikaystävä tykkää). Olen syönyt kaksi pientä palaa, ei kovinkaan paha siis. Ja tosiaan "elämäntapamuutosta" tehdessä mielestäni jopa suotavaa. Ihmiset syövät (toiset pieniä, toiset suuria) määriä herkkuja.
Olen ajatellut ruokapäiväkirjan aloittamista blogiin omalle välilehdelle… Jännittävä ajatus. Kuviakin voisi lisäillä teksteihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti