tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vatsatreeni

Tänään kokeilin kevyttä jalkatreeniä ekan kerran pariin viikkoon, tauko johtui tulehtuneista polvista. Polvet ovat jo paljon paremmat, ja esim vapailla painoilla takakyykyssä ei tuntunut kipua (painoja vain vähän, yhteensä 50kg ja 70kg). Tein lisäksi (pelkällä tangolla) leveässä asennossa syvempää kyykkyä. Kuitenkin prässissä polvet alkoivat vähän oireilemaan, joten jätin siihen. Täytyy varmaan kääntyä lääkärin puoleen jonkinlaisen tulehduskipulääkekuurin toivossa.
Kipu ei siis ole voimakasta, ja sitä esiintyy vain tietyissä asennoissa. Esimerkiksi kävely, juoksu ja spinning eivät tuota ongelmia. AMK liikunnanohjaajakaverini suositteli tapauksessani polvitukia (olin jo itsekin ajatellut sellaiset hankkia) sillä polvissani on pientä virheasentoa (joka ei kuitenkaan oireile arkielämässä).

Liikunnanohjaajakaverini piti minulle 15minuutin vatsatreenin. Tosi hyvä treeni, hirvein ja samalla ihanin liike oli Roomalaisessa vatsapenkissä (siis siinä vinossa vatsapenkissä, tämä termi on minulle ihan uusi) 20kg levypainon kanssa 10 sarjaa 5 toistoa.
Itse olen tehnyt vatsatreenin yleensä tyylillä Roomalainen penkki 3x15, rutistus jossa vastakkainen käsi ja jalka 3x25-30, rustistus 3x15 ja lankutusta jonkin verran. Vähän tietysti vaihtelee, mutta noin suurinpiirtein. 
Ei ole tullut mieleenkään ottaa levypainoa vatsatreeniin mukaan (ja jos olisi, olisin ehkä ottanu 10kg painon, enkä mitään 20kg). Sanoinkin aika epäuskoisesti, että nyt on kova luotto. Mutta hyvinhän se meni, ja juuri oikein arvioitu lisäpaino.
Mutta jestas nyt on vatsat jumissa. Vaikka erilaisia liikkeitä oli vain kolme! Tosi ihanaa, kun on tuollainen ammattitaitoinen kaveri, joka jaksaa välillä käydä treenauttamassa. Saan tosi hyviä ideoita omatoimiseen treeniin. Kyseessä on vielä älyttömän kannustava tyyppi.

Nyt on vähän sellainen olo, että paljon olisi tehtävää (kodinhoitoa, koulujuttuja) mutta mistään ei saa kiinni. Koulukirjat esiin siis...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti