Baby

E-pillereiden lopettamisesta on nyt kulunut nelisen kuukautta. Kuukautiset ovat tulleet päiväntarkasti, joten hormonitoiminta on ilmeisesti ihan mallillaan.
Käytin pillereitä yhtäjaksoisesti lähemmäs kymmenen vuotta, ja erona entiseen on jo aiemin mainitut suolistovaivojen väheneminen, parempi aineenvaihdunta, hiukan kipeämmät kuukautiset ja pahemmat kuukautisia edeltävät turvotukset ja pms -oireet.
Nyt olen pari päivää kärsinyt valitettavan tutuista, kipeistä suolisto-oireista, mutta uskoisin niiden johtuvan vääränlaisesta ruoasta ja kuukautisista (varsinkin jälkimmäisistä). Olen siis kaikkiruokainen, enkä millekkään allerginen, mutta silti tietyt ruoka-aineyhdistelmät saavat pahimmillaan koko suoliston ihan älyttömään tilaan (esimerkiksi tortilla, sillä mikään sen yksittäinen raaka-aine ei ärsytä vatsaa [jauheliha, kana, sipuli, salsa, kermaviili, dippimaustesekoitus, kurkku, salaatti, vehnätortillapohja], mutta yhdessä eivät vain sovi minulle).

Lienee ihan normaalia tässä vaiheessa elämää, että täällä on pientä vauvakuumetta ilmassa. On ollut alusta asti selvää, että me halutaan lapsia yhdessä. Ensiksi naimisiin, sitten lapsia. Varsinkin viimeisen vuoden ajan vauvapuheet on lisääntyneet.
Ensimmäisen kerran lisääntyminen oli kunnolla tapetilla, kun vuoden seurusteltuamme säikähdin olevani raskaana (käytin tuolloin e-pillereitä). Tein testin, jännitettiin yhdessä viivoja. Negatiivinen. Piti tulla helpostus, mutta molemmille tulikin yllättäen pettymys. Muistan kun poikaystävä kysyi, että odotinko minäkin sitä toista viivaa.
Poikaystävästä tulee mahtava isä. Hän tykkää lapsista ihan hirveästi ja osaa olla pienten kanssa, toisin kuin minä. Tai oikeastaan minullakin kyse on vain siitä, että olen päässyt harjoittelemaan harmillisen vähän.
Ollaan juteltu paljon tästä asiasta. Itseäni jännittää taloudellinen selviytyminen (opittu tapa, aiheuttaa liikaa turhaa stressiä), vaikka poikaystävä on ihan kivapalkkaisessa, vakituisessa työssä. Mietin myös omia opintojani. Mitä olen lapsensaaneiden kavereiden kanssa jutellut, taukoa opinnoista tulisi vähintään 9kk->, mutta meillä suhtaudutaan koulussa perheenlisäykseen mielestäni ihan fiksusti ja luennoillakin on välillä vauvoja mukana.
Sitten tietysti mielessä pyörii nämä "normaalit ajatukset", esimerkiksi mitä jos lapsi ei ole terve tai jos tulee muita komplikaatioita. Itse synnytyskin tuntuu aika jännittävältä.
Perheen suhtautuminen jännittää liikaa, sillä valitettavasti tiedän, että kaikki eivät olisi kovinkaan innoissaan. Poikaystävän puolelta oltaisiin varmasti suurimmaksi osaksi aivan haltioissaan (siellä ihmiset ovat lisääntyneet suht nuorina ja silti valmistuneet AMK:sta tai yliopistosta). Minun sukuni puolelta ollaan lisäännytty vasta vanhemmalla iällä. Muutenkin vallitseva asenne on sellainen, että kolmekymppisiksi asti pitää rellestää oikein olan takaa ja samalla kouluttautua AMK:sta tai yliopistosta, hankkia koulutusta vastaava työ, matkustella, nähdä ja kokea. Meidän naimisiinmenoakin kohtaan oltiin pitkään varautuneita, kun näin nuorina pitää mennä (minä häiden koittaessa liki 23v ja poikaystävä 26v, eli ei mielestäni olla kuitenkaan ihan lapsia).
Tiedän, miten muiden raskauksiin ollaan suhtauduttu, joten "ihan syystäkin" jännittää millainen höykytys siitä tulee, kun me ilmoitetaan olevamme raskaana. Vaikka siis tämähän on tosiaan meidän kahden elämä ja minun täytyy viimeinkin opetella jättämään muiden mielipiteet omaan arvoonsa.
On tietysti ihan fiksujakin pointeja (käy ensiksi koulu loppuun, bailaa vielä kun oot nuori, asutte toistaiseksi vuokralla "vain" isossa kaksiossa jne.) mutta veikkaan, että lisääntyminen on sellainen juttu, mitä ei voi täysin rationaalisesti selittää. Jokin biologinen kello raksuttaa.

Uskon, että liikunnallinen ja terveellinen elämäntapa on hyväksi myös lisääntymisen kannalta. Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa kun alamme odottamaan, jotta lapsellakin olisi hyvät oltavat sisälläni.