maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hitaasti, mutta varmasti

Sain taas järjesteltyä asioita vähän eteenpäin, soitin Oulun ortodoksiselle seurakunnalle tiedustellen pappia avioliiton siunausta varten ja samalla otin ensimmäistä kertaa yhteyttä pari viikkoa sitten tietooni tulleeseen meidät vihkivään pappiin.
Ortodoksinen pappi luultavasti järjestyy, virkailija lupasi ottaa yhteyttä ensi viikon loppuun mennessä. Yllätyin siitä, että ortodoksipappeja toimii ilmeisesti Oulussa vain kaksi? Myös avioliiton esteiden tutkinnan voisi laittaa pikkuhiljaa vireille.

Löysin myös Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilta tiedon, että ainoastaan saippuakuplat ovat sallittu hääparin tervehtimismuoto. Ja saippuakuplista minä en vaan tykkää. Juteltiin poikaystävän kanssa, että koska meille tulee kirkosta poistumiseen upseerien pitämä miekkakuja, eivät saippuakuplat ole edes tarpeelliset.

Lähes kaikki vieraat ovat ilmoittaneet saapumisensa (tai saapumatta jättämisen), vain muutama puuttuu, joten nyt voi alkaa miettimään istumajärjestystä. Ilmoittautuneita on itseasiassa enemmän, kuin alunperin odotin. Puolet vieraista tulevat kuitenkin toiselta puolen Suomea, joten meidän häitä varten heidän pitää käytännössä varata koko viikonloppu. Olen tosi iloinen, että varsinkin kaikki vanhat ystävät, kenen kanssa tulee pidettyä ihan liian vähän yhteyttä, pääsevät tulemaan.

Hääyötä varten pitäisi varata hotelli, ja olen ajatellut, etten halua hääsviittiä (koska niiden hinta-laatusuhdetta ei ole kauheasti lähipiirissäni kehuttu). Joku suht tilava huone riittäisi varsin hyvin. Häät loppuvat vasta aamu 2, joten huoneessa tuskin kerettäisiin nukkumisen ja yleisen hempeilyn lisäksi muuta tehdäkkään.

Juhlapaikankin kanssa ollaan vaihdettu aktiivisesti ajatuksia. Poikaystävä keksi, että alkumalja voisikin olla alkoholillinen booli (mikä on myös järjestettävissä), mutta se olisi vain muutaman euron skumppia halvempi ja omasta mielestäni skumpat on paljon tyylikkäämmät. Poikaystävälle on myös tärkeää, että kakut laitetaan kakkutelineeseen (tiedustelin asiaa, juhlapaikalta sellainen löytyy).
Sisareni ja minä olemme keränneet Happy joe -lasipulloja joista tulee maljakot. Juhlapaikalla olisi myös lasinvärisiä maljakkoja, mutta nuo Happy Joe -pullot ovat kyllä hauskemmat.
Kaasojen kanssa sovittiin playlististä (toisella radioalan koulutus), ja keksittiin, että musaa toivotaan pienillä paperilapuilla johonkin kippoon. Ei ole kuullema kivaa, kun korvaan huudetaan monta tuntia biisitoiveita, joten tämä on varmaan ihan toimiva järjestely.
Toinen kaasoista ehdotti myös, että kerättäisiin seurustelua edeltäviä ja seurustelun aikaisia kuvia, ja laitettaisiin ne pyörimään hitaasti kankaalle jo ruokailun aikana. Siis tosi hitaasti, etteivät ne häiritsisi ruokailua, mutta niitäkin voisi samalla katsella. Olin itsekin ajatellut, että kuvat eivät vaatisi selostusta/omaa numeroa, vaan ne voisivat jossain vaiheessa vain pyöriä omia aikojaan. Olin alunperin ajatellut, että ruokailun aikaan ei tapahtuisi mitään muuta (ei esim. musiikkia, en tykkää jos ruokailun aikana ylipäätänsä soi musiikki) mutta tuo tosi hitaasti pyörivä diashow voisi olla ihan kiva.

Nyt on taas ihan mukava fiilis hääjärjestelyiden osalta.

Viikonloppuna minulle pidettin ihan supersiistit yllätyspolttarit (ylitti kaikki odotukset, en voi liikaa suitsuttaa), niistä teen ihan oman postauksensa. Toiset polttarit opiskelukavereiden kanssa (nykyisellä paikkakunnalla) on kuullema vielä tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti