keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Elämäni parhaimmat vuodet

Uuteen vuoteen herätty ilman krapulaa!
Onnistuin siis raittiiseen joulun ja uuden vuoden juhlintaan. Eikä tehnyt tiukkaakaan! Viimeisen puolenvuoden ryyppyreissut jäi ihan muutamaan kertaan.
Eilen siis valettiin tinaa, ihmeteltiin raketteja, loikoiltiin ja keksittiin uuden vuoden lupaukset (meidän perinne). Minä lähdin aamuyön puolella vielä kuskinhommiin pariksi tunniksi ja kävin muutamassa kuppilassa siinä samalla. En ole sitten lapsuusaikojen jälkeen viettänyt näin rauhallista uuttavuotta.

Mutta yöllä sorruin. Nimittäin pikaruokaan. Oli nälkä ja ajattelin, että kun en ole juonut, voin siinä kuskinhommien lomassa syödä jotain. Meinasin aluksi hakea rullakebabin, mutta luin netistä (varmaan tosi luotettavasta lähteestä), että ne olisivat tosi epäterveellisiä ja kaloripitoisia (hahah ja Heseruokako ei?!) joten päädyin sitten tuttuun ja turvalliseen juustoateriaan josta sain ihan hemmetisti kaloreita. Oliko tässä kenties tämän vuoden ensimmäinen repsahdus?

Muutoin vuosi vaihtui antibioottihiivan kiusallisissa merkeissä, se iskee aina. Ja kutittaa ja kirvelee ja tekee olosta levottoman. Mutta aina siitä on hengissä selvitty!


Olen tosi tyytyväinen menneestä vuodesta. Se kuuluu iloineen ja suruineen ehdottomasti parhaimpien vuosien kastiin. Kaikkea hienoa tapahtui niin minulle kuin lähipiirilleni. Tunnen, että alkaneesta vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti