tiistai 14. tammikuuta 2014

Arki

Arkeen taas palattu. Ihan mukava kun on tietty päivärytmi, mutta toisaalta olen niin laiska, että voisin lomailla loputtomiin…
Tein tänään luultavasti aikuisikäni ensimmäisen nakkikastikkeen(!). Siis ihan ruskean kastikkeen johon nakkeja ja sipulisilppua. Ostin ihan kunnollisia napsahtavia nakkeja, tuli ihan mielettömän hyvää. Söinkin vähän liikaa… Mutta muutoin arkiruokailut kunnossa. Pitää jatkaa samalla linjalla..
Viikonlopun tähteistä tein vielä tämän päivän lounaan. Siis risottoa ja keittoa.

Häävalmisteluita saatu taas vähän eteenpäin, mekko laitettu tilaukseen ja kenkiä ja pääkoristetta kävin tänään metsästämässä. Valitettavasti kumpaakaan ei löytynyt. Alunalkaen suunnittelin huntua, mutta tulen yhä varmemmaksi siitä, että huntu ei korista päätäni hääpäivänä. Sen sijaan jokin hiuskoriste voisi olla tosi kiva (hiuskoristeessa voisi olla vähän tylliä/pitsiä tms "huntumaista".)
Vaaleita/valkoisia kenkiä ei juurikaan ollut tarjolla (vain muutamia jotka eivät miellyttäneet omaa silmääni), tosin siskoni kyllä lohdutti, että kevään tullessa vaaleat kengät täyttävät kaupat. En siis vielä luovu toivosta. Hääliikkeistäkään ei tähän hätään löytynyt niitä unelmien kenkiä. Kivoja löytyi, mutta en mielelläni maksa kengistä 100-150euroa jos ne ovat vain "ihan kivat".
Mekko on nyt kuitenkin tekeytymässä, joten sen verran voi huokaista helpotuksesta. Kutsukortitkin ovat viimeistä silausta ja teettämistä vaille valmiit. En ole mikään varsinainen juhlasuunnittelijaluonne, joten häiden laittaminen on erittäin työlästä. Onneksi on siskot, äiti ja ystävät apuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti