lauantai 18. tammikuuta 2014

Hääsuunnitelmia

Tähän alkuun vielä mainittakoon, etten tosiaan ole mikään juhlanjärjestäjäluonne!

Olen viimepäivinä lukenut paljon hääblogeja. Nyt kun häävalmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ei hääblogien lukeminen aiheuta niin suurta ahdistusta (toisin kun viime kesänä.)

Meille on tulossa siis keskikokoiset, noin 100 vieraan häät (kutsuja lähtee 110, osallistujia odotetaan n.90.) Vihkiminen kirkossa ja jatkoja varten ollaan varattu puolentoista kilometrin päässä kirkosta illaksi/alkuyöksi ravintola, jossa tarjoillaan hääbuffet, pari kaatoa viiniä ja skumpat ja loput juomat vieraat saavat ostaa ravintolassa sijaitsevasta baarista.

Iso osa vieraista on meidän ystäviä. Tietysti myös sukulaisia tulee, mutta ystävät muodostavat vierasenemmistön. Tarkoituksena onkin siis viettää kivat ja rennot, osin perinteiset, osin modernit hääjuhlat. Häät ovat sotilashäät, joten perinteitä tulee olemaan jonkin verran.

Iso osa budjetista menee ravintolaruokaan ja -juomaan sekä sormuksiin. Kaikkea ei siis voi saada (meistäkin vain toinen on työelämässä.) Sulhanen tosin on sitä mieltä, että kaikki mikä on minulle tärkeää juhlien kannalta, tullaan järjestämään. Hääbändiin ei valitettavasti taida olla varaa, mutta tehdään playlisti (valitaan kaasoista/bestamneista muutamat hoitamaan musantoistoa) ja tietysti laitetaan myös toivebiisejä soimaan. En myöskään koe bändiä ihan pakollisena (itse olen viihtynyt yhtä hyvin bändillisissä ja bändittömissä juhlissa.) Myöskään "oikeaa" valokuvaajaa emme palkkaa, vaan valikoidut kaverit hoitavat kuaamisen ja videoimisen. Isäni harrastaa valokuvaamista ja hän saa ottaa "viralliset" hääkuvat meistä.

Ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) hääpuvun olen siis tilannut näin hyvissä ajoin jenkeistä ja se on jo matkalla Suomeen. Toivon hartaasti, että puku on oikean kokoinen (mittojen mukaan tehty) ja toivotunlainen. Mutta kuten sanottu, vielä on aikaa, vaikka puku olisikin jotenkin viallinen. Morsiusneidot saavat pukea juuri sitä mikä itseä imartelee. En halua puuttua muiden pukeutumiseen, ja minun morsiusneidot ovat niin kauniita ja omaavat hyvät maun, joten olen varma, että liuta upeita naisia ilmestyy paikalle.
Hääkenkiä olen käynyt katsomassa, mutta vielä ei ole löytynyt SITÄ paria.

Vihkisormukset on alustavasti valittu, mutta mietin vielä. Kihla on siis valkokultainen 9 rivitimantin sormus. Poikaystävä kosi yllätyksenä ja oli ihan itse valinnut sormuksen. Aivan ihana, olisin itse valinnut saman. Vihkisormukseksi haluan myös valkokultaisen, rivitimantteja ja keskelle suuremman istutetun timantin. Mies haluaa uuden sormuksen vihkimisen kunniaksi, valkokultaisen ja leveän.

Siskoni (jotka ovat huomattavasti kokeneempia näissä jutuissa) järjestävät myös ohjelmaa juhliin. Innostuin hääbingosta, varsinkin kun juhlakansa on suurimmaksi osaksi nuorta. Olen miettinyt photoboothia, mutta en ole vielä ihan varma mihin juhlapaikalla sen järjestäisin. Olemme myös miettineet laittavamme pyötiin "terveisiä hääparille" -kortteja joihin vieraat voivat kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Menut ja pöytäohjelmat askartelemme siskoni kanssa. Kukkia ostamme pöytien somistukseksi MALTILLISESTI, kukkiin saa kulumaan ihan mielettömästi rahaa. Siis mahdollisimman edullisesti kauniit pöydät!

Kutsukortit ovat teetätyksessä valokuvausliikkeessä.

Huh uskomattomasti vuodatusta muutamaan minuuttiin. Vielä 6kk aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti