maanantai 13. tammikuuta 2014

Fine Dining

Viikonloppu sujui hyvän ruoan, juoman ja seuran merkeissä. Juhlan kunniaksi skumppaa ja viiniä. Nyt maanantaina ihan pallo olo vaikkei nyt mitenkään ahmittu. Laitettiin lauantaina porukalla kolmen ruokalajin illallinen ja perjantaina juhlittiin poikaystävän kanssa kahden, kiinalaista, leffaa ja vielä illalla grilliltä hampparit. Mutta nuo viikonlopun kaksi berliininmunkkia olivat ihan turhia.. Seuran takia lähinnä. Toki hyviä, mutta niistä saatu mielihyvä ei korvannut syömisestä seurannutta morkkista.

Lauantain alkuruoaksi valmistui savuporojuustokeitto (+ciabatta), pääruoaksi risottoa (risottoriisiä, valkoviiniä, kermaa, parmesania ja persiljaa) ja häränhäntiä punaviinissä, jälkkäriksi alkoholittomat tiramisuannokset. Edullista skumppaa (Freixenet) ja "alahyllyn punkkuja", Pepper'ssiä ja MontGrasia (joka oli erinomaista.)

Alkuruoka

Pääruoka

Lauantaina lipsuin rullakebabin muodossa. Otettiin poikaystävän kanssa puoliksi, söin noin 1/3.

Ärsyttää kun kaikesta (myös tällaisesta "normaalista") syömisestä tulee huono omatunto. Jos nyt ihan järjellä ajattelen, niin tuostakaan illallisesta ei pitäisi tuntea syyllisyyttä. Siis päinvastoin, vaihteeksi söin jotain "kunnon ruokaa" enkä esim subia tai kotzonea. Juteltiinkin siinä syömisen lomassa siitä, miten hankalaa kahdelle (puhumattakaan yhdelle) henkilölle on tehdä ruokaa, kun tulee syötyä helposti niin älyttömästi. Muutkin tunnistivat tämän "ongelman". Ehkä viikonlopun herkuttelusta jo voisikin tuntea huonoa omaatuntoa (mikä ei kuitenkaan ole mennyt mitenkään yli, en ole syönyt paketillista jäätelöä tai pussillista munkkeja.)
Risottoa (mikä oli mielettömän hyvää) jäi yli ja sainkin siitä helposti tämän päivän lounaan. Sisko ohjeisti paistamaan munan risoton joukkoon, oli tosi hyvää!

Pakkasta on sen verran, etten ole viitsinyt lähteä juoksemaan. Salikortti on työn alla, mutta etenee koko ajan. Koiran kanssa ollaan tietysti ulkoiltu joka päivä monta tuntia.

Olo on kuitenkin turvonnut ja löysä, arg. Nyt saa loppua munkkien ja muffinssien syöminen.. Nuo eivät onneksi mitään kamalan isoja ole, mutta silti... Tässähän oli tarkoitus oppia hyviä elämäntapoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti