maanantai 21. heinäkuuta 2014

Hääpäivän aamu

Hääpäivä alkoi leppoisissa tunnelmissa aamukahdeksan aikaan. 
Olimme ystävättäreni kanssa viettäneet yön hotellissa (poikaystävä ei missään nimessä halunnut nähdä pukua ennen kuin vasta alttarilla, ja muutenkin haluttiin olla "perinteikkäitä".) Oltiin varattu edeltäväksi illaksi siideriä, mutta päädyttiin Pepsi Maxii, Subin patonkiin ja mansikoihin. Illan aikana kokeiltiin morsiuspukua kaasojen kanssa viimeisen kerran ennen H-hetkeä, valittiin hääpäivän korut ja tehtiin kauneudenhoitotoimenpiteitä ja vietettiin rentoa aikaa yhdessä.

Hääpäivän aamu alkoi kauniina ja lämpimänä. 
Kukkaliikkeen piti aueta klo 9, joten lähdettiin jo hyvissä ajoin hakemaan kukkia. Paikan päälle päästyämme kyltistä oltin ruksittu "9" yli, ja sen tilalla laitettu "10". Odoteltiin vielä aikamme, turhaan. Sovittiin sitten, että minä lähden 10 alkavaan meikkiin ja ystävätär hakee kukat myöhemmin. 
Meikki alkoi ajallaan, ja kerkesin sopivasti kampaajalle 11:15. …mikä olikin sitten lähemmäs tunnin myöhässä. Olin varannut tosi paljon aikaa siirtymisiin, joten tuo tunnin myöhästyminen ei mitenkään kaatanut aikatauluja, tympi vain hiukan.

Kampaajalta kiiruhdin takaisin hotellille, laastarit jalkoihin, hääalusvaatteet päälle, morsiuspuvun pukeminen, korut, kengät, kaikki tarvittava mukaan ja autolle. Kaveri heitti minut kirkolle jossa tapasin valokuvaajan ja molemmat papit (sekä ainakin 50 saksalaista turistia!)

Ennen seremonian alkua vielä kaikenlaista pientä säätämistä. Kiristeltiin morsiuspukua ja vaihdettiin kuulumisia. Pieneen kahden hengen morsiushuoneeseen oli samaan aikaan ahdettuna minä + iso mekkoni ja neljä kaasoa sekä muutama ystävä! 
Lopulta kaikki lähtivät paikoilleen ja jäimme isäni kanssa odottamaan häämarssin alkamista ovien taakse. 
Ja voin sanoa, että oli tosi siistiä kävellä alttarille sotilasrivistön läpi! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti